MUISTA ÄÄNESTÄÄ 436

AUTOILIJA MAKSAA TAAS LISÄÄ ESPOOSSA!

Samalla kun julkisessa keskustelussa yksityisiä pysäköintifirmoja vaaditaan yhä enemmän kuriin ja monen mielestä pysäköinninvalvonta pitäisi antaa julkiselle hallinnolle kokonaan, lisää Espoo ilmastotavoitteiden varjolla pökköä pesään ja muuttaa kadun varsilla ilmaisen pysäköinnin maksulliseksi. Ja bisneskumppaneina toimivat yksityiset pysäköintifirmat.

 

Pysäköinti muuttuu Espoossa monin paikoin maksullisesti 10. toukokuuta. Samalla Espoosta tulee Suomen ensimmäinen kaupunki, jossa pysäköintipalvelut voi maksaa vain puhelimella: joko sovelluksella, tekstiviestillä tai soittamalla.

Huoltoa ja muuta ylläpitoa vaativia parkkimittareita ei kuulemma tarvita, minkä lisäksi pysäköinninvalvonta on kevyempää sen tapahtuessa rekisterikilven perusteella paperilappujen sijaan. Parkkimittareita voi katukuvassa nähdä edelleen, mutta ne sijaitsevat yksityisten yritysten hallinnoimilla alueilla, eivät kaupungin valvomilla alueilla.

Ihan halpaakaan ei pysäköinnistä tule Espoossa. Hurjimmillaan taksa voi olla jopa 2 euroa tunti. Espoon kaupungin kaupunkitekniikan johtaja Harri Tanska hehkutti MTV Uutisille, että pysäköinnin maksullisuus on yksi keino ohjata liikkumista ja liikennettä kohti asetettuja ilmastotavoitteita.

Onhan se aika metkaa, että vain reilu vuosi sitten kansanedustajatkin tuomitsivat yksityisen pysäköinninvalvonnan nykyisellään villiksi länneksi. Lakialoitteen pysäköinninvalvonnan rajaamisesta lailla julkiseksi tehtäväksi allekirjoitti 122 kansanedustajaa.

Olen vapaan markkinatalouden mies. Mutta mielestäni markkinatalous on vapaata vain silloin, kun se perustuu kuluttajan omiin valintoihin. Rangaistusluontoiset maksut pitäisi jättää niin pitkälti julkisen viranhaltijan tehtäväksi kuin mahdollista.

Tästä kertovat monet esimerkkitapauksetkin. Autoilija oli Turussa ajanut henkilöautonsa ja peräkärrynsä yksityisen pysäköinninvalvojan valvomalle pysäköintialueelle. Hän maksoi vain autosta ja sai virhemaksun. Kuluttajariitalautakunnan mukaan parkkifirma teki virheen.

Entäpä sitten se mobiilimaksaminen? Tunnen monia vähän nuorempiakin, joilla on karvaita kokemuksia, että homma vain ei aina tahdo onnistua. Espoossakin on paljon yli seitsenkymppisiä autoilijoita. Vaikka heille sähköposti ja Internet ovat jo arkea, niin voi olla, että digiloikka pysäköinnin maksamiseen on  v vielä melkoinen harppaus.

Täyssähköautot ovat oikeutettuja 50 % alennukseen pysäköintimaksusta. Pysäköintimaksua ei myöskään peritä yhteiskäyttöautopalveluilta. Väkisinkin tulee mieleen, että taas viedään tavallista espoolaista autoilijaa kuin pässiä narusta. Tätä kai ei enää voi pysäyttää.

Jos pääsen Espoon kaupunginvaltuustoon, suhtaudun tällaisiin hankkeisiin erittäin kriittisesti. Ainakin aion katsoa huolellisesti tällaisten muutosten vaikutukset ihan tavallisen espoolaisen arkeen.

Mika Salomaa

 

Kaasujalka-lehden vakiokolumnisti Urmas Hurmalainen on aivan haltioitunut ehdokkuudestani ja hän on kirjottanut muutamia lauseita.

ESPOOSTA MOOTTORIURHEILUKAUPUNKI?

Mitäs, jos Espoosta tulisi ainakin puolivirallinen moottoriurheilukaupunki?  Toimiihan kaupungissa jo ainut moottoriurheilumekaanikoksi valmentava koulutus Suomessa. Liike Nyt! -puolueen kunnallisvaaliehdokas Mika Salomaa ainakin kannattaa ajatusta.

 

Suomella on pitkät ja kunniakkaat perinteet moottoriurheilussa. Meiltä on ponnistettu niin ralliurheilun kuin formulamaailman huipulle. Viherhuumassa varmasti tahtoo unohtua, että moottoriurheilija tarvitsee tuekseen myös osaavia taustavoimia: eritoten mekaanikkoja.

Huipputason automekaanikkoa voisi verrata huippuluokan IT-osaajaan. Jos Suomesta tällaisia osaajia löytyy, niin miksi siitä ei otettaisi maalle myös mahdollisimman suurta pr-hyötyä?

Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnian Moottoriurheilu-ura on täysin uudenlainen ja ainut moottoriurheilumekaanikoksi valmentava koulutus Suomessa. Kiinteässä yhteistyössä suomalaisen autourheilun kattojärjestön AKK-Motorsport ry:n kanssa toteutettava koulutus antaa myös valmiuksia huippukuljettajille edetä urallaan.

Näin vantaalaisena en ollut edes tietoinen, että Espoossa koulutetaan tällaisia osaajia.

Nyt tietysti kaikkea yksityisautoilua vastustava vihreä lyttää ajatuksen, kun suunta on sähköautoihin ja myös autottomiin keskustoihin. . Ajoneuvoasentajan koulutuksessa kuitenkin rakennetaan myös mm.  sähkökartingautoja, jotka ovat osa moottoriurheilun tulevaisuutta, uutta teknologiaa ja kestävää kehitystä. Moottoriurheilu-uralle voi hakea, vaikka hakijalla ei olisi aikaisempaa kokemusta moottoriurheilusta. Tärkeintä on oma motivaatio ja aito kiinnostus alaan.

”Omnian opiskelijat rakentavat seuramme käyttöön sähkökartingautoja, joista ei lähde isoa ääntä. Niitä tulee kaikkiaan 20. Meidän tehtävämme on hankki niihin sponsorit”, Espoo Karting (EK) -yhdistyksen puheenjohtaja Markus Ulan kehui Länsiväylä-lehdessä tammikuussa 2018.

Joskus vuonna 2012 Adressit.com -sivustolla oli kaksi vetoomusta, joista toisessa puollettiin Moottoriurheilukeskusta Espoon Kauklahteen ja toisessa vastustettiin. Jos nyt yhtään osasin katsoa lukuja oikein, niin hanketta vastusti 460 ja puolsi 19 allekirjoittajaa. Näin vantaalaisena en tiedä, kuihtuiko hanke heti alkuunsa. Googlamalla en löytänyt sen kummempaa tietoa. Espoon Moottorikehon MX-radan viimeinen ajopäivä Ämmäsuolla oli puolestaan 1.11.2020. Rata luovutettiin 31.10.2020 jälkeen takaisin Espoon kaupungille.

Minusta tuntuu, että nykyisessä varsin yksipuolisessa viherhuumassa Espoossakaan ei nähdä autoilun ja moottoriurheilun suomia mahdollisuuksia, vaan ainoastaan uhkia.

Äänestäkää Kaasujalan päätoimittaja Mika Salomaa Espoon kaupunginvaltuustoon, niin ainakin moottoriurheiluväki saisi puolustajan. Ties vaikka hän keksisi tehdä aloitteen Espoon julistamisesta Suomen viralliseksi moottoriurheilukaupungiksi.

 

Urmas Hurmalainen

 

ÄÄNESTÄKÄÄ ESPOOLAISET, TEILLÄ HYVÄ EHDOKAS

 

Vähän näin vantaalaisena käy jopa vähän kateeksi teitä, espoolaiset” Ei suinkaan siksi, että te ajelette uusilla 5-sarjan Bemareilla ja minä 12 vuotta vanhalla C-Mersulla.

Minä kadehdin teitä siksi, että teillä kaupunginvaltuustoon pyrkii automies: Kaasujalka-lehden kustantaja ja päätoimittaja Mika Salomaa.

Täällä Vantaalla en ole kovaa automiestä ainakaan vielä ehdokaslistoilta löytänyt. No nyt joku tietysti inisee, että eihän kaupunginvaltuustoissa päätetä autoveroista, polttoaineveroista ja niin poispäin. No ei päätetäkään. Mutta liikenteen infrasta ja monesta muusta autoilijan elämään vaikuttavasta asiasta päätetään!

Espoon liikennekatsaus 2020 paljastaa, että joukkoliikenteen käyttö on lisääntynyt mukaan lukien metrolla liikkuminen. Espoon alueelle tehtiin kaupunkipyörillä 600 000 matkaa vuodessa. Tutkimuksen mukaan kaupunkipyöräily on korvan­nut eniten jalan ja bussilla tehtäviä matkoja, mutta merkittävän määrän myös automatkoja.

Tutkimus julkaistiin 30.4.2020, eli noin vuosi sitten. Tulokset olivat ajalta ennen koronaa. Olisi metka nähdä, minkälaisia tuloksia saataisiin nyt kuluneelta vuodelta. Uskoisin, että koronavuosi on osoittanut oman auton ylivoimaisuuden.

Kokoomuskin julistaa kotisivuillaan, kuinka se voi erottautua Helsingistä autoilun ystävänä Helsingistä. Toki toki. Kokoomus kuitenkin painottaa julistuksessaan, että piakkoin autot kulkevat joka tapauksessa sähköllä.

Liike Nyt! -puolueen ehdokas Mika Salomaakin ymmärtää tämän. Autoilun tulevaisuus ja tämä päivä on kuitenkin paljon muutakin kuin sähköautoja ja lataushybridejä. Sähköautojen latauspisteiden rakentamisesta maksavat polttomoottoriautoilijatkin: niin veroina kuin taloyhtiöissä yhtiövastikkeina. Nämä ratkaisut eivät enää olekaan valtakunnallisia, vaan paikallisia.

Vielä pitkään riittää perinteisillä diesel- ja bensa -autoilla ajavia espoolaisiakin. Heidänkin puoliaan täytyy jonkun pitää myös Espoossa. sähköautoilijoita tietysti unohtamatta.

Joukkoliikenteen kehittäminen ei poista yksityisautoilun tarvetta. Espoolaisten pitää päästä töihin ja kuskata muksujaan harrastuksiin jatkossakin, olipa alla sitten polttomoottorilla tai sähköllä käyvä auto.

Kaikkien espoolaisten yksityisautoilijoiden puolia pitämään tarvitaan Mika Salomaa! Äänestäkää nyt hyvät espoolaiset automiestä, kun teillä sellainen ehdokas on!

Koronatilanteen takia ei nyt ole vielä ihan varmaa, että siirtyykö vaalit syksyyn vai, mutta muistakaa äänestää Salomaata joko ennakkoäänestyksessä tai sitten virallisena vaalipäivänä 13.6.

Urmas Hurmalainen